Syksy on tullut ja ilma on muuttunut raikkaan kosteaksi myös eteläisemmän Suomen puolella. Syksyn sekä tulevan talven lomassa on erinomaista aikaa miettiä, miten keskeneräisen terassin toivoo sisustettavan vai onko tarpeellista uusia pihakokonaisuutta. Sisustamisen voi esimerkiksi yhdistää ulkoporealtaan hankintaan tai jo olemassa olevan ympärillä – tulos on varmasti ihastelevia katseita keräävä kokonaisuus.

Keräsimme iloksenne pimeneviin syysiltoihin viisi eri vuoden 2017 Habitaren tarjoamaa trendiuutuutta – erityisesti luonto ja mökkeily nousivat pintaan pihasisustuksessa.

 

1. Luonnollinen mökkitunnelma

Ripauksella väriä ja öljypinnotteita saa aikaan vivahteikkaan ja abstraktin yhdistelmän tummilla väreillä. Myös suoraviivaiset tummat pölkyt näyttävät upeilta ja luovat syvää kontrastia vaalealla terassilla tai patiolla.

 

2. Romantiikkaa koristeilla

Hauskan muotoiset ja eri sävyisen valot luovat pihalle maagisen tunnelman, joka yhdistettynä esimerkiksi ulkoporealtaan LED-valojärjestelmään saa koko terassin tuikkimaan. Söpöillä sydämillä voi lisätä tilan hempeyttä ja romanttista aspektia.

 

3. Uusiokäyttöä jo tutuille materiaaleille

Komiikkaa tyylillä saa lisättyä terassille ”kierrätetyillä” materiaaleilla. Jos viinit ovat lähellä sydäntä, ovat korkkiruuvikalusteet säväkkä ratkaisu persoonalliselle lasitetulle terassille. Lämmitetyssä tilassa myös täysin pahviset kalusteet luovat modernin ja ympäristöystävällisen ratkaisun – ja hyvältä näyttää.

 

4. Pehmeää onnea

Ilmojen viiletessä on hyvä muistaa myös altaan läheisyydessä olevalle huilimispaikalle lämmikkeet – houkuttelevan pehmeät tyynyt ja lämpimät tekoturkikset näyttävät hyvältä ja lisäksi pitävät lämpimänä juttutuokion aikana. Monipuolisuuteen kannattaa panostaa ja lämpimät sävyt toimivat hyvin myös viileän harmaan terassin kanssa.

 

5. Kasvit huolettomiksi

Pihapuutarhat ovat kukoistaneet aina, mutta myös ruukkukasvit saavat loistaa vihreydellään. Erilaiset kulhot, värit ja kasvit tekevät terassistasi tai pihastasi elävän ja viimeistelee kokonaisuuden. Kokeile myös laittaa erilaisia kasveja ulkoporealtaan portaiden viereen tai vaikka köynnös toiselle askelmista.

 

Mikä on sinun trendivinkkisi pihalle tai patiolle?

 

Kaunista syksyä toivottaen KuumaLähde.

 


 

Katso myös lisää vinkkejä galleriastamme!