Verkkokauppa

Ulkoporealtaan valinta – mitä minun tulee tietää ennen ulkoporealtaan ostoa?

Ulkoporealtaiden eroavaisuudet

Ulkoporealtaat ovat monille vielä melko uusi asia. Moni on ostamassa ensimmäistä allastaan, joten vielä ei oikein tiedä mikä on oleellista allasta hankittaessa. Altaita on markkinoilla laidasta laitaan, mutta mitä eroa altailla oikeasti on? Mikä ulkoporeallas sopii juuri minulle?

Olemme kuulleet monen pettyneen ihmisen tarinoita siitä, miten vesi ei pysy kirkkaana, allas on rikki eikä sitä takuukorjata tai ulkoporeallasta joutuu koko ajan huoltamaan. Näinhän asian ei pitäisi olla. Laadukkaan altaan käyttöikä voi olla useita kymmeniä vuosia, kun taas halpa allas voi jäädä käyttökelvottomaksi hyvin lyhyessäkin ajassa. Huonosti eristetty allas saattaa kuluttaa todella paljon sähköä, kun taas energiapihi allas pärjää koko vuoden jopa alle 300 eurolla.

Yksi merkittävä tekijä altaan valinnassa on käytettävä budjetti. Suosittelemme kuitenkin pohtimaan, kannattaisiko altaaseen sijoittaa esimerkiksi 2000 euroa enemmän ja ottaa tämä osuus 0% korolla. Laadukas ulkoporeallas tulee maksamaan sinulle vähemmän pidemmällä aikavälillä. Tulet säästämään tuon summan 5 vuodessa takaisin käyttökustannuksina. 10 vuoden päästä olet jo plussan puolella 2000 euroa.

Tutustu myös

Mitä ulkoporeallas maksaa

Tärkeimmät asiat, mitkä kannattaa ottaa huomioon ulkoporeallasta ostaessa

Altaan koko

Moni lähtee liikkeelle siitä, minkä kokoinen allas fyysisesti on mahdollinen (mitat) sekä siitä, kuinka monta kylpijää halutaan mahtuvan altaaseen. Kuitenkaan mitat, kylpijöiden lukumäärä tai altaan kuvat eivät kerro totuutta siitä, miten saat jalkasi suoriksi tai miten perheesi oikeasti mahtuu ulkoporealtaaseen. Joskus kuva voi antaa aivan toisenlaisen käsityksen kuin mitä allas oikeasti on. Suosittelemme, että, käyt vähintään vaatteet päällä koeistumassa allas ennen ostopäätöstä. Näin tiedät varmasti, että ulkoporeallas on mitoillesi sopiva, eikä esimerkiksi olkapäät jää vedenpinnan yläpuolelle paleltumaan!

HotSpring Highlife Jetsetter ulkoporeallas

3 hengen HotSpring Highlife Jetsetter

Mihin tarpeeseen ostat?

Jos haluat altaan vain kesäkäyttöön, löytyy varteenotettavia vaihtoehtoja huomattavasti enemmän, kuin jos tarkoitus on käyttää allasta läpi vuoden. Allasta runsaasti käyttävä tarvitsee myös vedenpuhdistusominaisuuksiltaan enemmän kuin esimerkiksi kerran viikossa allasta käyttävä. Jos ulkoporeallas on enemmänkin juhlintapaikka, ei sen hierontaominaisuuksilta vaadita niin paljoa. Sen sijaan, jos haluat käyttää ulkoporeallasta myös hyvinvointitarkoituksiin, kuten hieromaan jumiutuneita lihaksia, ulkoporealtaan pitää antaa myös laadukasta vesihierontaa. Koska erilaisia altaita on niin paljon markkinoilla, on hyvä miettiä mitä omalta ulkoporealtaalta haluaa.

Tutustu Ulkoporeallasmallistoon

Kun koko ja käyttötarkoitus on mietitty, tutustu tarkkaan näihin asioihin: 

Ulkoporealtaiden eristyksissä on erittäin isoa eroja ja se vaikuttaa suoraan sähkölaskuusi! Olemme kirjoittaneet kattavan oppaan ulkoporealtaiden eristyksestä, jonka pääset lukemaan painamalla tästä!

Eri altaiden vedenpuhdistusominaisuuksissa on suuria eroja. Esimerkiksi jotkut altaat ovat varustettu vain yhdellä suodattimella ja toiset usealla! Minkälainen allas sinun kannattaa hankkia, jotta altaan vesi varmasti pysyy puhtaana käytössäsi? Kuinka paljon olet itse valmis näkemään vaivaa asian kanssa? Tutustu lisää aiheeseen ja eri vaihtoehtoihin painamalla tästä.

HotSpring highlife Envoy, jossa on 5 Tri-X suodatinnta

1475 litran HotSpring Highlife Envoy 5 suodattimella.

Ulkoporeallas, jossa on vain yksi suodatin

1260 litran ulkoporeallas yhdellä suodattimella.

Ulkoporeallasta ostaessa kannattaa huomioida sähkönkulutus. Sähkönkulutukseen vaikuttaa moni asia ja pitkällä aikavälillä energiatehokkaampi allas voi tulla jopa halvemmaksi kuin ostohinnaltaan halvempi allas! Pääset tutustumaan lisää ulkoporealtaiden sähkönkulutukseen painamalla tästä!

Ulkoporealtaassa istumisen tarkoitus suurimmalle osalle on rentoutuminen ja nautinto. Haluatko altaan, jonka muodot ovat kehon muotoja myötäileviä vai viivottimella vedettyjä? Siksi suosittelemme, että allas koeistutaan tai jopa koekylvetään ennen sen ostamista. Selvitä mahdutko istumaan altaan istuimille, saatko jalkasi suoriksi, riittääkö vesi hartijoidesi yli jne. Soita ja varaa aika koekylpyyn 020 7710 803!

Ulkoporeallas huonolla ergonomialla

Viivottimella suunniteltu muotoilu.

HotSpring highlife envoy hyvällä ergonomialla

Ihmiskehoa myötäilevä muotoilu.

Hierontakokemukseen vaikuttaa moni asia. Yleinen harhakäsitys on, että mitä enemmän suuttimia, sen parempi hieronta. Hyvä hieronta selviää sinulle vain kokeilemalla ja vertailemalla mikä itsestä tuntuu hyvälle. Mutta mitä suurempi suutin, sitä pehmeämpää ja tehokkaampaa hieronta pääsääntöisesti on. Hyvin pienet suuttimet yleisesti joko pistelevät tai ovat vain ilmakuplia. Altaiden hieronta on toteutettu kahdella eri tavalla: ilmapumpulla tai vesipumpulla. Ilmapumppu imee ulkoilmaa, jonka se sitten puhaltaa suuttimien kautta veteen antaen hierontaa. Ilmapumpun avulla toteutetun hieronnan haittapuoli on se, että se viilentää altaan vettä, jonka vuoksi lämmittimen on tehtävä enemmän töitä pitääkseen allas lämpöisenä. Tämä korostuu etenkin talvella, jolloin ulkoilma voi olla todella kylmää. Vesipumppu sen sijaan imee altaasta lämmintä vettä ja toteuttaa hieronnan tämän avulla. Kaikki KuumaLähteen ulkoporealtaat antavat vesihierontaa. Altaissamme olevista hierontasuuttimista tulee siis vettä – ei ilmaa. Tutustu HotSpring -ulkoporealtaiden suuttimiin täältä!

Altaiden välillä on suuria eroavaisuuksia siinä, mistä ja miten altaat on rakennettu. Nämä eroavaisuudet vaikuttavat siihen, kuinka paljon allasta tulee hoitaa, miten kauan allas pysyy hyvännäköisenä sekä mikä on altaan ja sen komponenttien käyttöikä.

Allaskuori on altaan kallein osa ja ainoa mitä altaasta ei voi vaihtaa. Siksi on erityisen tärkeää, että se on tehty hyvästä materiaalista. HotSpring-altaiden allaskuori on todella kestävästä ABS-muovista, jonka takuu on voimassa jopa -50-asteen pakkasessa. Kaikki KuumaLähteen ulkoporealtaat on huoltovapaista materiaaleista tehty, eli niitä ei tarvitse hioa, lakata tai maalata tulevaisuudessa. Ne ovat myös UV-suojattu, joten et huomaa eroa 6 vuotta vanhan ja uuden HotSpring-altaan välillä.

Lämmittimen rakennusmateriaali vaikuttaa siihen, kuinka kauan se keskimäärin kestää, 3, 10 vai 15 vuotta? HotSpring-altaiden lämmittimet on tehty titaanista, mikä on paras mahdollinen materiaali tehdä lämmitin. Titaanin pinnalle ei bakteerikanta tartu, joten lämmittimen ikä on huomattavasti pidempi kuin tavallisilla ulkoporealtaan lämmittimillä.

Limelight Flair ulkoporeallas vuodelta 2011

Limelight Flair vuodelta 2011. Vieläkin erittäin hyvässä kunnossa!

Jos haluat jatkossa, että altaasi saadaan korjattua mahdollisen vian yllättäessä, tähän kannattaa myös kiinnittää huomioita. Miten takuuasiat hoidetaan? Miten pitkäjänteistä toiminta on? Päätuotemerkkimme on HotSpring, joka on ollut markkinoilla jo yli 40 vuoden ajan. Aloitimme HotSpring ulkoporealtaiden myynnin Suomessa jo vuonna 2002!

Matkusteletko paljon ja vedenhoitoon ei jää aikaa? FreshWater-suolapuhdistusjärjestelmän avulla vetesi on aina puhdasta ja kirkasta. Tutustu lisää! Haluatko kuunnella musiikkia ulkoporealtaassasi? Hot Spot, Limelight ja Highlife -altaisiin voidaan asentaa kaiutinjärjestelmä, joka toimii bluetoothin avulla. Voit kuunnella altaassasi musiikkia milloin haluat! Onko ulkoporeallas mökillä? Connextionin avulla voit hallita sitä etänä! Kysy myyjältä lisää lisävarusteista! Osaan altaista voit lisätä lisävarusteita milloin tahansa. Muita lisävarusteita löydät täältä!

Mitä jos ulkoporeallas menee rikki tai siihen tulee vika?

Ennen ulkoporealtaan ostoa on hyvä ottaa selvää altaan myyjän tarjoamista takuu- ja huoltopalveluista. Jos yritys ei tarjoa huoltoa, niin ongelmatilanteissa tulet olemaan ongelmissa. Ulkoporealtaan huolto on hyvä tehdä säännöllisin väliajoin, kerromme miten altaita tulee hoitaa ja meiltä saat myös täyden huoltopalvelun. Koska ulkoporealtaamme ovat niin pitkäikäisiä, takaamme varaosien saatavuuden jopa 20 vuodeksi!

Mistä saan ulkoporealtaaseeni tarvikkeet ja aineet?

Meiltä löydät laajan valikoiman ulkoporeallastarvikkeita ja aineita, joilla pidät altaasta hyvää huolta. Verkkokauppatilauksemme kulkevat matkahuollon kautta. Tutustu verkkokauppaamme täältä!

Tutustu allasmallistoomme!

Ulkoporeallas tukee myös terveyttä

Kaikki KuumaLähteen ulkoporealtaat tarjoavat hydroterapiaa. Hydroterapia perustuu kuuman veden, painottoman olotilan ja hieronnan yhteisvaikutukseen.

Kuuma vesi laajentaa verisuonia ja tehostaa verenkiertoa. Sen seurauksena muun muassa happi ja ravintoaineet pääsevät nopeammin parantamaan rasittuneita lihaksia.

Painoton olotila vähentää painetta kiristyneissä lihaksissa ja nivelissä. Altaassa kehon paino kevenee noin 90 prosentilla.

Monipuoliset, tehokkaat, tarkasti suunnitellut ja sijoitetut suuttimet hierovat lihaksia, niveliä, kipupisteitä laukaisten jännityksiä ja edistäen kehosi palautumista. Altaidemme hierontasuuttimet toimivat vedellä ilmakuplien sijaan!

Säännöllinen hydroterapia lisää myös endorfiinien vapautumista kehossa ja voi poistaa stressiä ja auttaa univaikeuksiin. Monet asiakkaamme ovatkin kehuneet, että altaalla on ollut merkittävä positiivinen vaikutus heidän hyvinvointiinsa!

Ulkoporeallaspaikan valmisteluohje

Ulkoporealtaan voi asentaa lähes minne tahansa. Vaatimuksena on, että alusta on tasainen, rakenteellisesti yhtenäinen ja routimaton. Alustan on myös kestettävä altaan paino. Yleisesti ottaen suosittelemme altaillemme betonialustaa, mutta myös muut alustat ovat mahdollisia. Kysy meiltä, mikäli alusta mietityttää!

Altaalle sopivan alustan hankkiminen on tilaajan vastuulla. Toimitus- ja asennushenkilöstö ei ole varautunut alustan rakennus- tai tasaustöihin.

Huomaa myös, että allas painaa täytettynä huomattavasti enemmän kuin tyhjänä! Varmista siis, että alustasi todella kestää altaan painon – myös täytettynä. Rakenteelliset vauriot, jotka ovat aiheutuneet virheellisestä alustasta, eivät kuulu takuun piiriin.

Grandee– ja Envoy-altaat vaativat suuren kokonsa takia vähintään 10 senttimetrin paksuisen betonialustan. Betonista alustaa suositellaan myös Aria- ja Vanguard-altaille.

Ulkoporealtaan patio- ja ulkoasennus

Jos ulkoporeallas asennetaan ulkotiloihin, suosittelemme altaalle vähintään kymmenen senttimetrin paksuista, vahvistettua betonialustaa tai vastaavaa. Betonin ja altaan väliin kannattaa ehdottomasti laittaa vähintään kuminen tärinämatto vaimentamaan resonointia sekä eristämään betonista hohkaavaa kylmyyttä. Jos upotat altaan, voi altaan ja betonin väliin laittaa vielä Finnfoam-eristelevyn.

Suurin osa altaista vaatii tasaisen alustan, joka jakaa painon koko altaan pohjan pinta-alalle. Highlife-altaiden pohjassa on juoksut, joiden varaan allas voidaan myös asentaa. Tutustu kunkin malliston esiasennusohjeeseen altaan pohjia suunnitellessasi!

Ulkoreporealtaan terassi- ja parvekeasennus

Jos ulkoporeallas asennetaan terassille tai parvekkeelle, on selvitettävä, kestääkö kyseinen paikka altaan painon.

Vertaa terassin tai parvekkeen suurinta kantavuutta altaan painoon. Suurimman kantavuuden saat selville asiantuntevalta rakennusurakoitsijalta tai -insinööriltä! Altaan painon puolestaan saat selville altaan mallikohtaisista tiedoista.

Altaan “massa per neliömetri”-luku ei saa ylittää terassin tai parvekkeen vastaavaa lukua. Seurauksena voi olla vakavia rakenteellisia vaurioita!

Ulkoporealtaan sähkönsyöttö

Lisensoidun sähköasentajan tulee tehdä kaikki KuumaLähteen ulkoporealtaiden sähkötyöt. Ne on tehtävä kaikkien voimassa olevien paikallisten ja kansallisten sähkömääräysten mukaisesti.

Altaiden sähkösyötön suhteen tulee ottaa huomioon seuraavat asiat:

– Allas tarvitsee toimiakseen joko yksivaiheisen, 16 ampeerin tai 20 ampeerin sähkösyötön. Katso allasmallikohtainen tarve! Samassa ryhmässä ei saa olla muita laitteita – sulakkeen kesto voi osoittautua riittämättömäksi.

KuumaLähteen altaat on myös mahdollista kytkeä kolmivaihekytkennällä (3 x 16A), jolloin altaalle vaaditaan viisijohtoinen sähkösyöttö (kolme virtajohdinta, yksi neutraali, yksi suojaa). Tämä kytkentä vaatii kuitenkin muutoksia altaan ohjauskeskukseen (kysy lisätietoja).

– Kaikissa altaissa maadoitusjohdon tulee olla vähintään saman paksuinen kuin virtajohtimen, mutta ei kuitenkaan ohuempi kuin 2,10 mm². Grandee-, Envoy-, Vanguard- ja Aria-altaissa maadoitusjohdon tulee olla vähintään saman paksuinen kuin virtajohtimen, mutta ei kuitenkaan ohuempi kuin 4,00 mm².

– Altaan kaikilla sähköpiireillä tulee olla yksi yhteinen pääkatkaisin, jossa on vähintään 3 millimetrin erotus kosketuspintojen välillä.

– Allas vaatii vikavirtasuojan sähköturvallisuuden vuoksi (samassa ryhmässä ei saa olla muita laitteita). Valtuutettu sähköasentaja asentaa sekä varmistaa sen toiminnan. Suosittelemme vikavirtasuojan kiinnittämistä altaan sähköjohdon päähän syötön puolelle.

– Altaassa ei ole valmiina virtajohdinta, vaan se kytketään suoraan altaan ohjauskeskuksen riviliittimiin kiinteistön puolelta. Kytkennässä ei saa käyttää jatkojohtoja tai pistotulppaa – suosittelemme ns. puolikiinteää kytkentää.

Ulkoporealtaan kansimekanismi (lisävaruste)

Jos ulkoporealtaaseen halutaan asentaa kansimekanismi, se pitää ottaa huomioon allasta sijoittaessa. Kansimekanismi vaatii nimittäin lisää tilaa altaan reunoilta auetakseen. Tarkista siis valitsemasi kansimekanismin vaatima tila ja ota se huomioon allasta sijoittaessa!

Eri avausjärjestelmien vaatimat tilat altaan taakse:

CoverCradle & CoverCradle II – vähintään 61