Olimme ensin suunnitelleet hankkivamme pihallemme paljun. Tuttavamme kertoi kuitenkin meille paljun negatiivisista puolista, jolloin saimme idean hankkia sittenkin ulkoporealtaan. Tämä valinta osoittautui oikeaksi – emme ole katuneet hetkeäkään!

Kiertelimme monissa liikkeissä katsomassa ja vertailemassa altaita, jotka voisivat sopia tarpeisiimme. Ratkaisevaa oli luonnollisesti altaan väri, koko ja lisävarusteet, mutta ennen kaikkea arvostimme asiakaspalvelua. Oli erityisen mukavaa saada rauhassa katsella altaita ja sitten myös kysyä lisätietoja niistä!

Altaan käyttö on ollut miellyttävää ja helppoa! Erityisesti lapsenlapsemme ovat viihtyneet altaassa. On ihana nähdä, kuinka 2-vuotias lapsenlapsemme nauttii altaan lämmöstä, etenkin ihanina pakkasiltoina, kun tähdet tuikkivat ja kuu loistaa kauniina. Myös omat lapsemme ovat nauttineet altaan poreista – he ovat jopa kutsuneet ystäviään mukaan. Kukaan ei ole vielä allasta moittinut!

Ulkoporeallas on erittäin helppohoitoinen – olemme vaihtaneet veden siihen noin kaksi kertaa vuodessa. Sähkölaskussa tuskin olemme huomanneet muutosta!