Sauna jätettiin, paljua mietittiin ja ulkoporealtaaseen päädyttiin – Katja ja Jari Borisov kertovat, kuinka rentouttavaa altaan omistaminen todella on

Vaikka Suomen vuoden 2017 kesä on ollut paikoin kylmä ja kolkko, on ulkoporealtaassa ollut lämmintä kylpeä. Ulkoporealtaan vaivattomuus ja lämpö tekevät siitä parhaan ystävän säälle kuin säälle. Myös asiakkaamme Katja ja Jari Borisov, joilla on ollut HotSpot Relay-allas vuoden verran, puoltavat tätä lausahdusta.

 

Katja ja Jari Borisovilla on ollut Relay-ulkoporeallas jo vuoden ajan.

 

Paljua mietittiin ensin, sitten valinta vaihtui heti valmiiseen ulkoporealtaaseen

 

Hyvinkään idyllissä asuva pariskunta tyttärineen alkoivat noin vuosi sitten pohtimaan paljun hankintaa saunan seuraksi. Palju kuitenkin kuopattiin nopeasti, sillä sen työläs lämmittäminen ja hoitaminen eivät tuoneet tarvittavaa rentoutumisen fiilistä.

”Aivan liian työläs, en halunnut siitä sellaista työmaata. Sitten aloin katselemaan muita vaihtoehtoja.”, Jari kommentoi.

Pariskunta löysi netistä kuvia ja tietoa ulkoporealtaista, jotka alkoivat kiinnostaa entistä enemmän. Vertailussa oli eri allasvalmistajia ja erityisesti Relay-altaan muotoilu vaikutti ostopäätökseen, sillä sen muotoilu edesauttoi rentoutumista muita altaita paremmin. Vertailuun myös joutuivat altaiden ulkomuoto, hintahaarukka ja niiden kustannukset.

”Ei ollut loppujen lopuksi pitkä prosessi.”, Katja huomautti. Ulkoporealtaaseen päätyminen ja sen ostaminen tapahtuivat muutamassa viikossa, vaikka alussa ajatus olikin tuntunut pariskunnasta kovin kaukaiselta.

 

Relay- ulkoporeallas terassilla

 

Jokaiselle juuri oikeanlaista rentoutumista

 

Allas toimitettiin kahden miehen voimin terassille, jossa se nyt komeilee upotettuna aamuauringosta nauttien. Huoltoluukkua varten Jari keksi irrotettavat laudat terassin reunaan ja kansimekanismiksi valittiin Uprite, pystyyn nostettava kippi, joka mahtui hyvin altaan ja seinän väliin jäävään pieneen tilaan.

Aiemmin päivittäin käytetty sauna vaihtui lähes kokonaan hydroterapiasta nauttimiseen ja altaasta tuli päivittäinen arjen rentoutumishetki. Katja mainitsee, että pitää itse enemmän lämpimästä vedestä, Jarille hieronnat ovat taas ykkösjuttu altaassa. Usein pariskunta laittaa osaan altaasta poreet päälle ja toiselta puolelta pois – säädettävien hierontojen avulla molemmat voivat nauttia juuri haluamansalaisesta hydroterapiasta.

 

Relay- ulkoporeallas terassilla

 

Fyysistä hyötyä altaasta taloudellisesti

 

Vuoden ulkoporealtaan omistamisen jälkeen pariskunta on yhtä mieltä – odotukset ovat täyttyneet ja allas on täydellinen lisä arkeen. Erityisesti talvikäyttö on ihanaa. Jari kehuu, että allas on tuonut fyysistä hyötyä – selkä on parempi ja varsinkin kun illalla käy altaassa, saa paremmin unenpäästä kiinni rentoutumisen seurauksena.

Tottumisen jälkeen vedenhoidosta on tullut helppoa ja vaivatonta, ei yhtään stressaavaa. Myös energiankulutus on pysynyt luvatuissa raameissa.

”No ei kyllä piikkiä ole nähty missään. Laskeskeltuani sain tulokseksi noin 350 euroa vuodessa, suurin piirtein sitä luokkaa.”, Jari pohti.

 

Relay- ulkoporeallas terassilla

 

Ulkoporealtaan hankinta kannatti

 

Jari neuvoo uusia allasta ostavia ottamaan kaksi suodatinta kiertoon – kokemuksen mukaan tämä helpottaa huomattavasti altaan huoltamista. Hän muistuttaa vielä, että altaan hankittua itse käyttökulut ovat niin pienet, että siitä ei kannata murehtia. Perhe vielä vuodenkin jälkeen altaaseen mennessään toteaa, että kyllä tämä on vain niin mahtava ja että hyvä, kun hankittiin. Altaan suosiota lisää parin mukaan sen helppous – avaat vain kannen ja menet altaaseen.

”Pari muuta kodinkonetta saattaisi lähteä ennen allasta.”, Jari hymähtää.

”Kannattaa olla stressaamatta hankintaa. Tämä allas on oikeasti sellaista arjen luksusta, että siihen kannattaa satsata. Joka euro on kannattanut.”, Katja jatkaa tyytyväisesti hymyillen.

 

Aromiterapiaa ja rauhallisia aamuja

 

Katja ja Jari huomioivat myös veden vaihtovälin – vuoden aikana vesi on vaihdettu vain kaksi kertaa, mutta se on pysynyt kirkkaana ja puhtaana päivästä toiseen. Vedenvaihtoon he saivat KuumaLähteen myyjältä tarkat ohjeet, joilla vaihto onnistui hyvin. Lisäksi pari hypettää aromaterapian puolesta – raikkaat tuoksusuolat tuovat altaaseen uutta näkökulmaa raikkaiden aromien kautta.

”Usein viikonloppuaamuisin, kun ei ole suunnitelmia, syö vain aamupalan, käy pesulla ja menee altaaseen. Siitä on hyvä aloittaa aamu.”.

 

Ulkoporeallasta voi käyttää sateellakin kivojen hattujen kanssa

 

Vinkkinä altaan omistajille – persoonalliset ja hauskat hatut mahdollistavat ulkoporealtaasta nauttimisen myös sadesäällä, kertovat Borisovit. 🙂

2017-07-21T11:39:26+00:00