Vastavirtauima-allas – ainoa laatuaan asuntomessualueella

 

Mikkelissä vuoden 2017 Asuntomessuilla lukuisat viehättävät sekä modernit kohteet houkuttelevat ihmisiä ihastelemaan suunnittelijoiden kädenjälkiä. Suuressa osassa kohteita komeilevat ulkoporealtaat ja uima-altaat ovat pistäneet pihaansa kunnostavien perheiden unelmat kihelmöimään. Yksi kuitenkin suurimmista ihmettelyn ja häkeltyneisyyden kohteista on ollut Poseidon – vastavirtauima-allas, mitä löytyy ainoastaan yksi koko messualueelta.

 

Kyseessä oleva vastavirtauima-allas kuuluu komeudessaan Saija ja Janne Krivetzin perheelle, joka on oman upean kotinsa rakennuttanut kohteeseen 3, Omatalo Ajatus. Suojaisella paikalla komeileva vastavirtauima-allas omaa myös ulkoporealtaan, joka pidetään rentouttavan lämpimänä viileämmästä treenaamiseen tarkoitetusta vastavirta-altaasta poiketen. Lapset ovat päässeet jo kokeilemaan iltatunteina allasta ja kokemukset olivat mieluisia.

 

Uusi tuttavuus, helppo valinta

 

Alussa valinta ei kuitenkaan osunut vastavirtauima-altaaseen – siitä ei pariskunta itse asiassa ollut koskaan aiemmin kuullut. Uima-allas oli luonnollisesti se tuttu ja turvallinen valinta, mutta olisi ollut vain lapsille pääasiassa.

”Aikuiselle tarkoitettu uima-allas pitäisi olla todella iso, jotta siinä voisi uida. Useimmiten pihalle mahtuvat uima-altaat ovat pääasiassa sopivia lapsille.”, Saija summaa.

Pariskunta törmäsi netissä vastavirtauima-altaisiin ja Janne otti yhteyttä KuumaLähteeseen asian tiimoilta. Pian päätös oli yhtenäinen ja selkeä – vastavirtauima-allas oli huomattavasti mielenkiintoisempi eikä siihen tarvinnut hankkia katteita tai muita erikoisvarusteita.

”Yhtäkkiä meillä oli pihassa vastavirtauima-allas ja siinä samassa poreallas.”, Saija hymähtää muistellessaan koko prosessia.

Poseidon - vastavirtauima-allas asuntomessuilla 2017

 

Ei enää tekosyitä

 

Altaan hankinnan idea lähti siitä, että lapset nauttivat raikkaassa vedessä polskimisesta. Saija itse on harrastanut uintia ja vastavirtauima-allas mahdollistaa myös hänen uintiharjoittelunsa. Maijan mukaan altaan saavuttua omaan kotipihaan ei ole enää tekosyitä, miksi ei kerkeäisi uimaan – kansi vain auki ja veteen. Perheen äiti uskoo, että altaan myötä tulee uitua paljon.

Vastavirtauima-altaan vaatimat olosuhteet on hyvä ottaa huomioon heti kättelyssä. Tarpeeksi suuret sulakkeet, mahdollinen upotus, perustukset sekä sijainti on otettava harkintaan tilaa suunnitellessa. Altaaseen tulee olla helppo sekä nopea kävellä talvellakin ja sillä tulee olla sähkönsyöttö, jossa on tarpeeksi suuri energianlähde. Altaan veden lämmityksen mahdollisuus ja lämpöeristetty kansi tekevät siitä heti valmiin myös talvella.

”Sähkönkulutus ei kuitenkaan vaikuta olevan hirveän suuri, tai emme ole ainakaan huomioineet. Kokemusta on kuitenkin omakotitalon sähkönkulutuksesta.”, Janne pohti.

 

Hyvät perustukset avainasemassa

 

Kylmän sään koetellessa kesää pitkään odottaneita suomalaisia, ei uima-altaaseen hyppääminen houkuttaisi pariskuntaa – sehän olisi melkein yhtä kylmää kuin järvivesi. Saija huomauttaa, että ei viileään uima-altaaseen tulisi mentyä – ennemmin se jäisi käyttämättä.

”Uintipuolenkin saa lämpimäksi ja sitä saa helposti säädettyä takaisin viileäksi.”, komppaa Janne.

 

Vastavirtauima-allasta miettiville tai sellaista jo hankkivalle pariskunta vinkkaa hyvästä perustuksesta. Omatalo Ajatuksen pihalla komeilevalla upotetulla Poseidon-vastavirtauima-altaalla on betonivalettu pohja. Varusteiden hankinnassa täytyykin ottaa huomioon, haluaako altaan upottaa vai laittaa esimerkiksi terassin tai maan päälle, sillä eri sijoitustavat vaikuttavat korkeuseroihin huomattavasti. Krivetzin perheessä upotus oli mieluisa, sillä se helpottaa altaaseen pääsyä ja sieltä poistumista. Pariskunnan lapset pääsevät kipuamaan helposti altaaseen ja nousemaan pois vaivatta niin kuin upotusta suunniteltaessa perhe uumoilikin.

 

Poseidon - vastavirtauima-allas asuntomessuilla 2017

 

Asiakaspalvelusta jäi hyvä fiilis

 

Saija odottaa messujen päättymisen jälkeen uinnin treenaamista, Janne sen sijaan lämpimässä ulkoporealtaassa rentoutumista. Hyvää fiilistä altaan hankinnassa on myös edesauttanut KuumaLähteen asiakaspalvelu – Saija kertoo, että kertaakaan ei tullut tunnetta, etteikö mietityttävään kysymykseen saanut vastausta.

”Kun sai asiakaspalvelun kiinni, niin tuli sellainen olo, että tässähän on kaikki hyvin. Ei vastattu, että asia hoidetaan myöhemmin, vaan se tuli heti kuntoon.”, Janne päättää haastattelun ja kiteyttää asiakaspalvelukokemuksen.

 

Kiitokset Saijalle, Jannelle sekä perheen pienemmille vielä kerran haastattelusta ja mukavaa messukesää kaikille!

 

Lue myös lisää vastavirtauima-altaista tästä!